LOHJAN LENNOKKIPILOTIT YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1§ Yhdistyksen nimi on Lohjan Lennokkipilotit. Yhdistyksen kotipaikka on Lohjan kaupunki. 2§ Yhdistyksen toiminnan tarkoitus on harjoittaa nuorison ilmailukasvatusta, antaa tietoa ja ohjausta liidokki-, lennokki- ja muovimallin rakennusasioissa kerhoilloissa. Lisäksi yhdistys esiintyy erilaisissa tapahtumissa, joissa se edustajiensa kautta tiedottaa toiminnastaan pyrkien uusjäsenhankintaan. Yhdistys voi kutsua myös ulkopuolisia esitelmöitsijöitä ja luennoitsijoita kertomaan ilmailusta esimerkiksi elokuva- ja diaesityksin. Yhdistyksen tarkoituksena ei ole voiton hankinta siihen osallisille. Yhdistys harjoittaa yhteistoimintaa Suomen Ilmailuliiton ja IPMS-Finland -kansainvälinen Muovimallikerhon kanssa sekä muidenkin kerhojen yms. kanssa tarvittavissa määrin. 3§ Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi pääsee jokainen, jonka hallitus kirjallisen tai suullisen anomuksen perusteella jäseneksi hyväksyy. Yhdistyksen jäsenistä pidetään jäsenluetteloa tai -kortistoa, johon merkitään kunkin jäsenen henkilötiedot ja kaikki muut häntä koskevat tarpeelliset tiedot. Yhdistyksen kannattavaksi jäseneksi voi yhdistyksen hallitus hyväksyä henkilön tai oikeustoimikelpoisen yhteisön joka on halukas jäsenmaksulla tukemaan yhdistyksen toimintaa. Yhdistyksen kokouksella on oikeus erottaa jäsen, jos tämän toiminta ei vastaa sääntöjen 2§:ssa mainittuja tarkoitusperiä tai on muuten vallitsevien hyvien käytöstapojen vastainen. Yhdistyksen hallituksella on myös oikeus erottaa jäsen joko määräajaksi tai lopullisesti, mikäli tämä tahallisesti toiminnallaan aiheuttaa vahinkoa kerhotiloille tai jonkun muun jäsenen omaisuudelle kuten lennokille tai pienoismallille. 4§ Yhdistyksen jäsenet suorittavat yhdistykselle vuotuisen jäsenmaksun, jonka suuruuden syyskokous vahvistaa seuraavalle vuodelle. Jäsenten mahdollisista ylimääräisistä jäsenmaksuista päättää yhdistyksen kokous hallituksen tekemän perustellun ehdotuksen nojalla. Yhdistyksen hallitus voi halutessaan nimittää vapaajäseniä, jotka ovat jäsenmaksusta vapautettuja. Vapaajäseneksi voidaan nimittää nuorison ilmailukasvatuksessa ansioitunut henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö. 5§ Yhdistyksen hallituksen valitsee syyskokous kalenterivuodeksi kerrallaan. Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri ja taloudenhoitaja sekä kaksi jäsentä. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta. Hallitus on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi on kaksi muuta hallituksen jäsentä läsnä. Hallituksen tehtävänä on: - Hyväksyä uudet jäsenet - Tehdä aloitteita ja esityksiä, jotka se katsoo tarpeellisiksi yhdistyksen toiminnan edistämiseksi - Toimeenpanna yhdistyksen kokouksen tekemät päätökset - Huolehtia yhdistyksen taloudesta ja sen kirjanpidosta - Laatia ja viimeistään ennen helmikuun ensimmäistä päivää jättää yhdistyksen tilintarkastajille tilinpäätös edelliseltä kalenterivuodelta. - Laatia syyskokoukselle toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus seuraavaa kalenterivuotta varten - Laatia vuosikertomus kevätkokoukselle - Muuten kaikinpuolin huolehtia yhdistyksen asioista 6§ Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilintarkastajien tulee ennen tammikuun loppua antaa hallitukselle yhdistyksen kevätkokoukselle osoitettu kertomus toimittamastaan yhdistyksen tilien ja hallinnon tarkastuksesta. 7§ Yhdistyksen nimen ovat oikeutetut kirjoittamaan puheenjohtaja, sihteeri ja taloudenhoitaja kukin erikseen. Hallitus voi oikeuttaa yhdistyksen jäsenen kirjoittamaan yhdistyksen nimen. 8§ Yhdistyksellä on kaksi varsinaista kokousta; kevät- ja syyskokous. Kevätkokous on tammi - helmikuussa ja syyskokous elo - syyskuussa. _Syyskokouksessa_ käsitellään seuraavat asiat: - Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus - Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri - Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja ääntenlaskijaa - Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja näille kaksi varamiestä - Valitaan hallitus seuraavaksi kalenterivuodeksi sääntöjen 5§ mukaisesti - Päätetään jäsenmaksun suuruus seuraavalle vuodelle - Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio - Käsitellään muita hallituksen ja yhdeistyksen jäsenten esittämiä asioita ja ehdotuksia _Kevätkokouksessa_ käsitellään seuraavat asiat: - Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus - Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri - Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja ääntenlaskijaa - Käsitellään edellisen vuoden vuosikertomus siihen liittyvine tilinpäätöksineen ja tilintarkastajien lausuntoineen ja vahvistetaan vuosikertomus ja tilinpäätös - Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle tai muista toimenpiteistä, joihin vuoden kuluessa pidetty hallinto antaa aihetta - Käsitellään muita hallituksen tai yhdistyksen jäsenten esittämiä asioita ja ehdotuksia Yhdistyksen jäsen voi käyttää yhdistyksen kokouksissa asiamiestä antamalla tälle erikseen kutakin kokousta varten valtakirjan. Jäsenten syys- ja kevätkokoukselle esittämät asiat on jätettävä kirjallisena puheenjohtajalle seitsemän vuorokautta ennen kokousta. Ylimääräinen kokous pidetään niin usein kuin yhdistyksen kokous tai hallitus katsoo aiheelliseksi tai kun vähintään 1/10 yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä kirjallisesti pyytää ilmoitettua tarkoitusta varten. Kokousten lähemmän ajan ja paikan määrää hallitus. 9§ Kokouskutsun antaa yhdistyksen hallitus vähintään 14 vuorokautta ennen aiottua kokouspäivämäärää. Kutsu toimitetaan jäsenille postitse ja siinä mainitaan kokouksessa käsiteltävät asiat. Muut tiedonannot toimitetaan jäsenille samalla tavalla. 10§ Yhdistyksen purkautuessa sen jäljellä olevat varat, sen jälkeen kun yhdistyksen velat on maksettu, on käytettävä vastaavaan toimintaan sitenkuin yhdistyksen viimeinen kokous päättää. 11§ Muissa kohdin noudatetaan voimassa olevan yhdistyslain säännöksiä.